Taisin käydä eilen Puolassa. Hassua miten yhden päivän matka lentokoneella jonnekin katkaisee viikon niin täydellisesti, että seuraavana aamuna on taas maanantai. Tai aamulla tuntui olevan mulla pikemminkin lauantai, sillä näin unta jossa oli perjantai. Nyt on kuitenkin keskiviikko...

No Puolaan siis.

En ollut ikinä aiemmin käynyt Puolassa, mutta elämäni aikana olen sanut tutustua useisiin maan kansalaisiin. Työskennellessäni saksalaisessa ravintolassa oli koko keittiöhenkilökunta Puolasta. Vähitellen selvisi myös miksi, sillä suomalaisen taskuraha oli jo puolalaisen omaisuus ja työnantajan ollessa todellakin piheimmästä päästä, oli hän palkannut ainaostaan puolalaisia, suomalaisia nuoria ja omat lapsensa. Puolalaiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen, sillä toisin kuin siihen asti tapaamillani ihmisillä, puolalaisen yleisilme on hymy. Naaman ollessa peruslukemillakin, kääntyvät suupielet varovasti ylöspäin. Tämä tekee puolalaisista helposti hyvin kauniita, joilla on aina pieni pilke silmäkulmassa.

Toisen kerran törmäsin puolalaisiin ollessani vaihto-opiskelijana Kyproksella. Puolalaisilla oli ihan oma yhteisönsä saarella. Samalla tutustuin hieman paremmin puolalaiseen poikaan, jonka ajatuksenjuoksu on minulle yhä tänä päivänä melkoinen mysteeri. Hän katosi elämästäni yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin, enkä oikein vieläkään tiedä miksi...

Eilen pääsin kuitenkin matkustamaan elämäni ensimmäistä kertaa Puolaan ja mieleeni painunut kokonaiskuva on pelkästään positiivinen. Pitkään aikaan uudet kohteet eivät ole jännittäneet, mutta tällä kertaa myönnän hermoilleeni hieman. Outo kieli, eri valuutta ja minulle vielä outo kulttuuri herättivät varovaisia ennakkoluuloja.

Lentokoneen kaartaessa Varsovan yllä olin jo haltioissani. Kaikkialla näkyi harjakattoisia omakotitaloja ja tuntui, että olin löytänyt ne legokaupunkien mallikappaleet ja SimCity- pelien taloja inspiroivat rakennukset. Siellä täällä oranssien tiilikattojen joukossa saattoi nähdä kirkkaan vihreitä yksilöitä, erottuen selkeästi joukosta. Ihanaa - ajattelin.

Lentokentällä menin ensimmäisenä vessaan - tämän mainitsen ainoastaan siksi, että siisti yleisvessa lentokentällä tekee jo paljon ensivaikutelmalle, jonka matkailija saa kyseisestä kohteesta. Vai oletko eri mieltä?

Saapuneiden ala-aulassa taksikuski tuli itse luokseni kysymään kaipasinko jo kyytiä, ennen kuin ehdin edes ajatella koko asiaa - ihanaa palvelua. En kuitenkaan hypännyt ensimmäiseen kyytiin vaan metsästin itselleni kartan matkailuinfosta ja tulin samalla kysyneeksi paljonko taksi haluamaani kohteeseen yleensä maksaa. Myöhemmin taksikuskin pyytäessä kaksinkertaista hintaa olin melko tyytyväinen, että olin tullut ajateelleeksi asiaa. Sain tingittyä hinnan lopulta melkein puoleen. Taksin kuljettaja oli mukava ja muistutti epäilyttävän paljon Kyproksella tuntemaani maamiestään. Hymyilevät kasvot, suuret silmät ja innokas luonne - kaikki puolalaiseksi mieltämiäni piirteitä.

Taksimatkalla kääntyilin penkissä niska vääränä joka puolelle, ahmien kaupungin maisemia silmilläni. Kentältä keskustaan kulki leveä tie, jonka varrella oli suuri puisto. Liikennettä oli paljon ja kuljettaja kertoikin autoilun kaupungissa olevan mahdoton tehtävä, ellei tiedä tarkalleen minne on menossa. Hän auttoikin ikkunasta muutamaa autoilijaa, jotka viittoivat kysymysten merkiksi risteyksessä. Matkalla näkyi paljon tuttuja kauppoja, oli Cubus, Burberry, suurketjujen pikaruokalat jne. Talot olivat iäkkään näköisiä, osassa oli kauniit parvekkeet ja osan julkisivua peittivät jättiläismainokset. Ulkonäöltään kaupunki muistutti hieman Itä-Berliiniä. 

Päivän päätteeksi suuntasin jälleen taksilla takaisin lentokentälle. Taksimatka illalla kesti puolta pidempään kuin aamulla, köröttäessämme 20km/h kohti lentokenttää, jokaisiin liikennevaloihin pysähtyen. Tosin huomasin yllätyksekseni taksin ajavan useampaan otteeseen jalankulkijoitten vihreitä päin, vaikka ihmisiä oli ylittämässä suojatietä. Olin onnellinen, että olin liikenteessä autossa, enkä jalan. Liikenne yhdistää totisesti Puolaa ja Kyprosta toisiinsa. 

Taksikuskin kanssa ainoa yhteinen kieli tällä kertaa oli saksa. Puolan kieli on paitsi mahdotonsa oppia (muistaa), myös mahdotonta lausua. Ihmisten nimissäkin voi olla vain yksi vokaali, muiden ollessa konsonantteja. Silti nimessä voi olla helposti kymmenenkin kirjainta. "Terve!" puolaksi kuuluu "Cześć". [tseshtsch].

Viimeinen tapaamani puolalainen oli lentokenttävirkailija, joka toivotti minulle iloisesti hymyillen hyvää lentomatkaa. Puola oli hoitanut maansa brändäyksen silmissäni loistavasti - ja minun vain täytyi istua paikallani.