torstai, 23. kesäkuu 2011

Spontanious inspiration

Kävin tänään Stockmannilla Orning&Reda myymälässä kellarissa ja näin juuri ilmestyneen uuden "puusimulaatio"-malliston. Toistaiseksi oli vasta valokuvakansioita, vieraskirjoja ja kalentereita, mutta uteliaisuuteni ansiosta sain tietää että mahdollisesti on luvassa muitakin tuotteita. Nämä olivat saapuneet vasta eilen.

Viime aikoina olen ihastunut uudelleen suomalaiseen yksinkertaisuuteen sisustuksessa. Vaaleat pinnat, vaalea puu ja pienet tehosteet siellä täällä luovat minulle kodin tuntua, jota sisustukseltakin haluaisin. Olen yrittänyt "sisustaa" jo pitempään, mutta en kuitenkaan ole ollut aikaansaannokseeni vielä kertaakaan täysin tyytyväinen. Ajattelin alkaa tästä lähtien luomaan radikaalimpia ratkaisuja, vaikka se maksaisikin hieman enemmän, vain ja ainoastaan tehdäkseni elämästäni itseni nänköistä - Niin kotona kuin sen ulkopuolellakin.

sunnuntai, 19. kesäkuu 2011

Kulttuuria muumimamman kanssa

Kävin viikolla Turussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa vuosimallia 2011. Osana kulttuuripääkaupunkihanketta ovat Turun Logomossa järjestetyt taidenäyttelyt, joista sain myös osani. Näyttelytiloissa voi tutustua niin jalkapalloon, Liisaan ihmemaassa kuin Turun suureen paloonkin. Liisa ihmemaassa ei tosin ollut ihan niin sadunomainen kokemus kuin ennakkoon odotin.

"Tuli on irti" - näyttelyä seuratessani koin kuitenkin kulttuurisista elämyksistä suurimman huomatessani Suomen presidentin samassa tilassa. Tarja oli vetänyt lippalakin syvälle päähänsä ja kulki näyttelyssä ystävättärensä kanssa ihan kuten kuka tahansa muukin kansalainen. Välillä hän pysähtyi ihastelemaan ja ihmettelemään näyttelyn elementtejä, ympärillä olevien ihmisten kuiskutellessa näkemästään näyttelyn sijaan.

Mennessäni katsomaan dokumenttia Turun palosta ymmärsin vasta kymmenen minuuttia myöhemmin istuneeni koko näytöksen ajan miltei Rouva Presidentin vieressä. Turun visiitti jäi hyvin mieleeni, ei kuitenkaan tällä kertaa tarjoamansa kulttuurielämyksen ansiosta. Aina ei tarvitse mennä Naantaliin saakka katsomaan muumimammaa.

 

torstai, 26. toukokuu 2011

I heart this! <3

Luin viime kesänä erään englanninkielisen pokkarin. Alku oli aika takkuinen ja vauhtiin pääseminen vei tovin, mutta sen jälkeen lukemista ei voinut jättää kesken. Tämä oli vähän hankala välillä toteuttaa, sillä olin töissä lähes 24/7, mutta kirja tuli mukanani töihin ja siivitti useamman tunninkin kestäviä työvuorojani, saaden ne kuluman jopa liian nopeasti. Pokkari lyhensi myös useita yöuniani.

Kysymykseen "Mikä tekee kirjasta loistavan" on olemassa ihan yksinkertaisia vastauksia. Kirja on hyvä kun...

... se antaa pakoreiän arjesta ja ympäröivästä maailmasta.

... päähenkilöön samaistumiseen menee alle minuutti.

... tarina itkettää ja naurattaa vuorotellen, täysin odottamatta ja aina vaan uudelleen (joskus pitkin päivää).

... se antaa uusia ideoita, tsemppaa tekemään asioita joita on aina halunnut tehdä ja tekee ne vieläpä helpommaksi.

Vain muutamia viikkoja sitten löysin kyseiselle teokselle jatko-osan. Tiesin jo aiemmin sarjan olevan kolmiosainen ja aloitin lukemisen väärästä päästä. Ilokseni sain huomata, että ensimmäinen kirja oli paljon parempi kuin viimeinen, eikä väärä järjestys vienyt hohtoa tarinasta lainkaan. Vaikka tiesin jollain tasolla tarinan lopputuloksen, ahmin rivejä ikäänkuin pohtien voisiko kaikki kääntyä vielä sittenkin ihan päälaelleen.

Tänään töiden jäkeen hain tarinan kolmannen eli keskimmäisen osan ja aloitin sen jo raitiovaunussa kotimatkallani.

Lukijoiden iloksi kyseinen kirjailija on tuotteistanut kolmiosaisen tuotantonsa loistavasti. Kirjan päähenkilö on blogikirjoittaja ja kyseinen blogi päivittyy teoksen omalla sivustolla. Kaikki teokset keskittyvät yhteen kaupunkiin, joiden parhaimmat matkailu-, shoppailu-, majoitus-, ja ravintolavinkit kirjailija on kerännyt yhteen sivustolleen. Tarinan lukeneena koluan takuuvarmasti juuri nuo paikat vierailuillani näihin kaupunkeihin, sillä jokaiseen on liitettävissä oma tarinansa. Tarinoita näistä ihanista pokkareista.

Meni yllättävän kauan ennen kun ymmärsin, miksi tarinat upposivat minuun niin täydellisesti. Tähän mennessäni lukemat kirjat sijoittuvat Pariisiin ja New Yorkiin. Jälkimmäinen on ollut matkustuslistallani jo pitkään ja ensimmäisessä vierailin pari kesää sitten, ihastuen kaupunkiin täydestä sydämestäni. Päähenkilön unelmana on olla kirjoittava toimittaja menestyksekkäässä lehdesssä ja uraa tavoitellessaan hän alkaa päivittää blogia lehden nettisaitille. Minua yhtään tunteville ihmisille on ilmiselvää, miksi samaistun kyseiseen henkilöön. Kolmas tekijä lienee päähenkilön asenteeseen ja luonteeseen liittyvät seikat, jotka minäkin itsessäni tunnistan.

Suositellaan sinkuille, alla olevista kaupungeista kiinnostuneille, humoristeille, elämästään täysillä nauttiville ja niille jotka sitä vasta opettelevat. Suosittelen myös kaikille vaatteita, kenkiä ja kauneudenhoitoa rakastaville sekä lisärohkeutta tyyliinsä kaipaaville. Ennen kaikkea suosittelen bloggareille, blogeja rakastaville, elämänohjeita etsiville ja lisärohkeutta kaipaaville.

Hae siis jo omaksesi:

Hollywood

I heart New York

Paris

by

Lindsey Kelk

ja tsekkaa nimen alta löytyvä loistava blogisaitti :)

lauantai, 14. toukokuu 2011

Eurovision 2011

The Eurovision song contest is taking place tonight. I ended up watching both of the semi-finals. As a person who tends to have a lot of songs playing in her head pretty easily, this was probably not such a good idea. As we all know, the Eurovisions can be quite catchy. But this is also a good test. I started to think that it must be the song that plays in my head the most that is finally gonna take it. But yeah, the decision which one I would vote (a.k.a. which I think would win, not that I necessarily like it) was not that simple.

After the first semi-final I went to work and one of my colleagues was hymming some song only for 10 sec. I immeadiately regocnized it was the song of Greece, altough I hadn't like it the night before. Then it was playing in my head for a long time after.

During the second semi-final I had the weirdest feeling, while almost all of the songs felt familiar. I admit I have been listening some of the songs in You Tube like two months ago, but this also shows how catchy the songs are... Hardly ever happens with "normal music".

In the second semi-final the competitors were definately lot stronger than in the first one (not that I want to under estimate the Finnish song, which is great of course... as always ;)). I think the songs are a good way to bring your culture to the world. This does not happen every year with everyone, but usually the Eastern countries have more disco, techno even or hard pop, when UK comes with a ballad almost always. Sweden is no exception - even without people telling you the countries, Sweden is always recognizable to me. 

This year I have to say that the most played Eurovisions in my head are Sweden - Popular, Denmark - New tomorrow, Ireland-Lipstick, Finland-Da da dam and Hungary-What about my dreams. Also from the already-left-out countries my inner-juke-box includes Latvia and Norway.    

What is the ablsolute weirdest thing, is that people actually start liking these songs the more they listen to it. This happens however those people would never ever dig this kind of music in a normal life. But Eurovision Song Contest makes you crazy sometimes. I even found myself considering to buy the CD the day before yesterday. Luckily I got fast in to my sences again (Sorry everyone who bought it! :) ) 

If you end up reading this far, please comment with your TOP 3. I think it is funny to admit, but this year the TOP 3 is a hard bet.

My estimates are the following (NOTE: not the ones I definately like best, but the ones I think will succeed):

1. Ireland - Lipstick

2. Hungary - What about my dreams?

3. Sweden - Popular

So now its time to check out if Finland is going to beat Sweden in Eurovision song contest, too this weekend :D

P.S. I left Estonia out of my script, which was revenged - now that song is the one playing in my head with a high volume...

torstai, 12. toukokuu 2011

Päivän tilitys - "Tuntemattomille ei sitten jutella."

Miksi suomalaiset eivät osaa olla yhteisö kuin jääkiekko-otteluissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena..? Milloin itse olet viimeksi jutellut tuntemattomalle bussissa tai pysäkillä? Useissa maissa on enemmän sääntö kuin poikkeus liittyä julkisella paikalla mielenkiintoiseen keskusteluun, eikä käytös herätä minkäänlaista ihmetystä kyseisissä ihmisissä. Suomessa sen sijaan jo kadulla tietä kysyessään, miettii ensimmäinen onko kysyjällä kaikki kotona. "Mitä tuo nyt mulle puhuu ku enhän mä es tiedä kuka se on?" En toki halua yleistää, sillä matkailu avartaa - Suomalaismieltäkin.

Joskus pitkän ja hiljaisen päivän jälkeen olisi mukava avata suunsa kun kuulee puhuttavan aiheesta, josta löytyisi sanottavaa. Tai ihan muuten vaan jutella jonkun kanssa. Viimeksi tänään paloin halusta liittyä parin teinin keskusteluun itsetuntokysymyksistä raitiovaunussa, mutta huomasin etten rohkene sitä Suomessa tekemään. En ainakaan kovin usein. Johan vanhemmatkin pienestä saakka teroittavat lapsilleen, ettei "tuntemattomille saa puhua". Tämän ne sitten muistavat loppuelämänsä saaden slaagin aina kun "joku outo" tulee juttelemaan. Maassa maan tavalla, sillä ollessani viime viikolla Lontoossa saimme hyvän keskustelun aikaiseksi liittyen kuulutuksiin metroasemalla ihan kahden täysin toisilleen tai minulle tuntemattoman ihmisen kanssa. 

Sama kulttuuri näkyy myös perhe-elämässä. Kuinka monessa perheessä istutaan vielä iltaisin alas saman pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia? Ja kuinka monelle sukulaisvierailut ovat enemmän pakkopullaa kuin mukavaa ajanvietettä?

Niinpä.

Katsotaan sen sijaan Etelä-Eurooppalaisia serkkujamme, jotka joka ainoa ilta suuntaavat ulos tapaamaan tuttujaja tutuntuttuja (ehkä tutuntutuntuttujakin), nauttimaan illasta niin arkena kuin juhlana ja viikonloppuisin koko suku kokoontuu saman pöydän ääreen nauttimaan toistensa seurasta, eikä takuulla TV pauhaa taustalla.

Miksi ei siis meillä Suomessa? Minä vaan kysyn...

Toisaalta ehkä vaan pitäisi itse tehdä asialle jotain. Terassi kesäkuntoon, kevätsiivous ja kavereille kutsua. Vaikka joku aurinkoinen keskiviikko. Saa vaan toivoa että joku kiireeltään ehtii...

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Kirjoittaja on kirjoittamista rakastava 25-vuotias vapaa kirjoittaja, joka tarkastelee arkipäiväänsä aina kymmenistä näkökulmista ihmetellen kaikkia maailman asioita innostuen kokeilemaan uusia juttuja. Elämänkolhuja ja hymykuoppia niin ulkomaan komennuksilta kuin kotimaastakin hankkineena kirjoittamisen aiheita syntyy kaikenlaisista arkipäiväisistä asioista.

  • Tagipilvi