Ensi viikolla olen erittäin epäekologinen, nimittäin lennän kuusi kertaa. Kyllä, luit ihan oikein. Suhtautuminen matkustamiseen on vuosien varrella kokenut muutoksien virtaa, sillä aika tasaisella tahdilla ovat maisemat vaihtuneet. Tänään kuitenkin yllätin itseni tuntemasta huikeaa innokkuutta ensi viikkoa kohtaan. Sellaista samanlaista malttamattomuutta, joka joskus valtasi mielen kun pienenä tiesi pääsevänsä viikonlopuksi mummolaan. Muistan sen hetken, kun kiikuin perjantai-iltapäivänä Villentarhan pihakiikussa ja yhtäkkiä tuli hirveä tsemppi ottaa vieläkin kovemmat vauhdit kun samanaikaisesti oli mieleen juolahtanut ajatus mummolareissusta vain tuntien päästä. Saan vieläkin sen tunteen rippeet vatsanpohjaani kun tuota hetkeä oikein ajattelen. Tärkeät asiat eivät unohdu.

Aloitan tästä blogisarjan Elämäni matkat, joka nimensäkin mukaan kertoo mieleenpainuvimmista matkustuskokemuksistani, pohtien samalla matkailun merkityksen muutoksia tähän astisen elämäni aikana.

Ollessani pienempi, reissasimme kesäisin lomaviikoiksi Eurooppaan.Ford Orion ja teltta sekä koottava pöytä kuuluivat isosiskon ja vanhempieni lisäksi matkaseurueeseen. Ensimmäinen etappi oli usein Suomen rajojen sisäpuolella, milloin Jyväskylässä, milloin Helsingissä.

Ensimmäinen maanrajanylitys tehtiin Ruotsiin laivalla, jossa pallomeri ei takuulla jäänyt koskemattomaksi. Usein hyppäsin sekaan jo ennen laivan nytkähtämistä liikkeellekään. Rakastin laivan tunnelmaa ja suhteeni niihin on edelleen hyvin vahva, tosin hieman erilainen. Kerron usein tarinaa Silja Europasta, johon vihastuin sillä ensimmäistä kertaa matkustaessani. Ehdoton suosikkini oli aina ollut Silja Symphony, mutta perhe halusi testata uusimman ja siihen asti suurimman risteilijän. Menin pahaa aavistamattomana pallomereen uudessa kesämekossa, ilman sukkahousuja (tästä kävimme aina ikuisen kiistan äidin kanssa, mutta sukkahousut ovat "inhottavantuntuiset"). Liukumäki ei luistanut, sillä en ollut saanut laittaa jalkaani lempipyöräilyshortsejani. Pallomeri oli ihan liian matala (tällä ei tietenkään ollut mitään tekemistä sen kanssa, että edellisestä kerrasta oli vuosi aikaa ja olin parhassa pituuskasvuiässä.) Tuon jälkeen menin Europalle seuraavan kerran vasta töihin - 13 vuotta myöhemmin :) Pallomeri jäi sillä kertaa väliin.

Ruotsissa yövyimme aina Grännan leirintäalueella. Muistan vielä aluetta ympäröivän mäkisen maaston, jossa saatoimme käydä kävelyllä. Leirintäaluekeikka alkoi aina samalla kaavalla. Tein siitä pienenä laulunkin: "Isä kokkoo telttaa tändätädää, Noora kokkoo pöyän tändätädää, äiti laittaa ruokaa täntädädäää...." jne. Kokosin siis itse aina taittopöydän - ainakin melkein. Leirin pystytyksen jälkeen isä korkkasi olusen ja menimme äidin kanssa keittoalueelle ruoan laittoon. Kaasuhella, säilykelihapullat ja muusijauhe - siinä vakiovarusteet. Illalla nukkumaanmenon koittaessa laitettiin päälle kaikki vaatteet, mitä kasseista löytyi ja kaivauduttiin makuupusseihin vieriviereen pieneen telttaan. Aamulla herätessä oli tukalan kuuma, aamukasteen kasteltua teltan ja pukattua kosteuden sisään.

Toinen leirintäpaikka oli useampaan otteeseen (ainakin kahdesti) Billund. Tuohon aikaan en tiennyt, kuinka paikan nimi kirjoitettiin, joten siitä revittiin aina huumoria. Billundin vieressä sijaitsi lentokenttä ja koneita seurattiin tiiviisti. Silloinkin kun ei olisi haluttu seurata, äänen kuuli kyllä ja katse kiinnittyi nopeasti taivaalle. Billundin vieressä sijaitsi myös kesän kohokohta Legoland! Legolandissa viihdyttiin muistaakseni parinakin kesänä ja edelleen olen katkera, ettei isä päästänyt minua ajamaan ihan oikeaan liikenteeseen (tietenkin) polkuautolla. Syynkin muistan kyllä: en osannut kuin suomea, olinhan vasta 6-7-vuotias. Ohjeet tulivat tanskaksi, ruotsiksi ja englanniksi, ehkä saksaksikin.

Saksa ja usein Berliini oli seuraava kohteemme. Tosin eräänä vuonna suuntasimme sammakkohuvipuisto Duinrelliin Hollantiin, josta mieleen jäivät pientä mieltä järkyttäneen koskenlaskun lisäksi myös tulppaanit, tuulimyllyt ja puukengät. Berliinissä meillä oli tuttuja, joiden luona usein yövyimme. Minä pienimpänä sain erikoisluvalla kulkea metrolla perhetuttumme Eskon kanssa, muiden mennessä paikasta toiseen jalkaisin. Olin jo tuolloin kiinnostunut saksan kielestä tai muuten vaan utelias. Eskon kertoman mukaan oli hän keskustellut metrossa saksalaisen miehen kanssa, jonka jälkeen oli malttamattomana vaatinut: "Suomenna!" Äidin mielestä tämä oli erityisen hauskaa, sillä muut 6-vuotiaat olisivat sanoneet ehkä mielummin, että "mitä se sano" tai olleet kysymättä moista lainkaan.

Saksan leirintäalueiden mieleenpainuvimmat hetket liittyvät ampiaisiin, ukkoseen ja karkaileviin autoihin. Yhdessä pysähdyspaikassamme ampiaiset olivat vallanneet koko maaston, pesineet nurmikkoon ja tulivat kaikkialta. Pelkäsin jo ennen tätä ja vielä varmemmin tapahtuneen jälkeen noita elukoita kuollakseni. Ukonilman mieleenpainumista tuskin tarvitsee sen kummemmin avata, olimmehan me kuitenkin käytännössä taivasalla jokaisena yönä matkallamme, mutta auton karkaamistarinan muistan aina: Olimme juuri saapuneet eräälle leirintäalueelle ja vanhempamme olivat varaamassa meille paikkaa kun auto lähti valumaan mäkeä alaspäin. Isosiskoni reagoi kuitenkin tilanteeseen ja isä ehti pysäyttämään auton ajoissa. Itse nukuin autuaan tietämättömänä  asiasta ja heräsin vasta kun olimme pystyttäneet telttamme samaisen alueen ainoaan vapaaseen paikkaan - jyrkähköön mäkeen, päät onneksi ylöspäin.

Lego- ja Disneylandien lisäksi sammakkopuisto Duinrellin vuoristorataa ja koskenlaskua unohtamatta jäi kesistä mieleeni paljon hyviä tarinoita perheen yhteisistä hetkistä. Esimerkiksi se kera, kun äiti antoi pakata itse auton etupenkkiin kiinnitettävän itsetehdyn lokerikon ja isä oli repiä tukan päästään kun näki keskellä Eurooppaa minun pakanneen sen täyteen nukenvaatteita. :) Tai ne hetket kun jonottaessamme Silja Symphonyn autokannelle lauloin kovaan ääneen Laura Voutilaista tai Essi Wuorelaa takapenkillä, muiden pidellessä korviaan.

Kaikki reissut loppuivat aina samalla tavalla. Kotiin tullessamme söimme nakkeja ja perunamuusia.

Kiitos koko ihanalle perheelleni kaikista noista ihanista yhteisistä elämäni parhaista kesistä!