Kävin tänään Stockmannilla Orning&Reda myymälässä kellarissa ja näin juuri ilmestyneen uuden "puusimulaatio"-malliston. Toistaiseksi oli vasta valokuvakansioita, vieraskirjoja ja kalentereita, mutta uteliaisuuteni ansiosta sain tietää että mahdollisesti on luvassa muitakin tuotteita. Nämä olivat saapuneet vasta eilen.

Viime aikoina olen ihastunut uudelleen suomalaiseen yksinkertaisuuteen sisustuksessa. Vaaleat pinnat, vaalea puu ja pienet tehosteet siellä täällä luovat minulle kodin tuntua, jota sisustukseltakin haluaisin. Olen yrittänyt "sisustaa" jo pitempään, mutta en kuitenkaan ole ollut aikaansaannokseeni vielä kertaakaan täysin tyytyväinen. Ajattelin alkaa tästä lähtien luomaan radikaalimpia ratkaisuja, vaikka se maksaisikin hieman enemmän, vain ja ainoastaan tehdäkseni elämästäni itseni nänköistä - Niin kotona kuin sen ulkopuolellakin.

Kävin viikolla Turussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa vuosimallia 2011. Osana kulttuuripääkaupunkihanketta ovat Turun Logomossa järjestetyt taidenäyttelyt, joista sain myös osani. Näyttelytiloissa voi tutustua niin jalkapalloon, Liisaan ihmemaassa kuin Turun suureen paloonkin. Liisa ihmemaassa ei tosin ollut ihan niin sadunomainen kokemus kuin ennakkoon odotin.

"Tuli on irti" - näyttelyä seuratessani koin kuitenkin kulttuurisista elämyksistä suurimman huomatessani Suomen presidentin samassa tilassa. Tarja oli vetänyt lippalakin syvälle päähänsä ja kulki näyttelyssä ystävättärensä kanssa ihan kuten kuka tahansa muukin kansalainen. Välillä hän pysähtyi ihastelemaan ja ihmettelemään näyttelyn elementtejä, ympärillä olevien ihmisten kuiskutellessa näkemästään näyttelyn sijaan.

Mennessäni katsomaan dokumenttia Turun palosta ymmärsin vasta kymmenen minuuttia myöhemmin istuneeni koko näytöksen ajan miltei Rouva Presidentin vieressä. Turun visiitti jäi hyvin mieleeni, ei kuitenkaan tällä kertaa tarjoamansa kulttuurielämyksen ansiosta. Aina ei tarvitse mennä Naantaliin saakka katsomaan muumimammaa.

Luin viime kesänä erään englanninkielisen pokkarin. Alku oli aika takkuinen ja vauhtiin pääseminen vei tovin, mutta sen jälkeen lukemista ei voinut jättää kesken. Tämä oli vähän hankala välillä toteuttaa, sillä olin töissä lähes 24/7, mutta kirja tuli mukanani töihin ja siivitti useamman tunninkin kestäviä työvuorojani, saaden ne kuluman jopa liian nopeasti. Pokkari lyhensi myös useita yöuniani.

Kysymykseen "Mikä tekee kirjasta loistavan" on olemassa ihan yksinkertaisia vastauksia. Kirja on hyvä kun...

... se antaa pakoreiän arjesta ja ympäröivästä maailmasta.

... päähenkilöön samaistumiseen menee alle minuutti.

... tarina itkettää ja naurattaa vuorotellen, täysin odottamatta ja aina vaan uudelleen (joskus pitkin päivää).

... se antaa uusia ideoita, tsemppaa tekemään asioita joita on aina halunnut tehdä ja tekee ne vieläpä helpommaksi.

Vain muutamia viikkoja sitten löysin kyseiselle teokselle jatko-osan. Tiesin jo aiemmin sarjan olevan kolmiosainen ja aloitin lukemisen väärästä päästä. Ilokseni sain huomata, että ensimmäinen kirja oli paljon parempi kuin viimeinen, eikä väärä järjestys vienyt hohtoa tarinasta lainkaan. Vaikka tiesin jollain tasolla tarinan lopputuloksen, ahmin rivejä ikäänkuin pohtien voisiko kaikki kääntyä vielä sittenkin ihan päälaelleen.

Tänään töiden jäkeen hain tarinan kolmannen eli keskimmäisen osan ja aloitin sen jo raitiovaunussa kotimatkallani.

Lukijoiden iloksi kyseinen kirjailija on tuotteistanut kolmiosaisen tuotantonsa loistavasti. Kirjan päähenkilö on blogikirjoittaja ja kyseinen blogi päivittyy teoksen omalla sivustolla. Kaikki teokset keskittyvät yhteen kaupunkiin, joiden parhaimmat matkailu-, shoppailu-, majoitus-, ja ravintolavinkit kirjailija on kerännyt yhteen sivustolleen. Tarinan lukeneena koluan takuuvarmasti juuri nuo paikat vierailuillani näihin kaupunkeihin, sillä jokaiseen on liitettävissä oma tarinansa. Tarinoita näistä ihanista pokkareista.

Meni yllättävän kauan ennen kun ymmärsin, miksi tarinat upposivat minuun niin täydellisesti. Tähän mennessäni lukemat kirjat sijoittuvat Pariisiin ja New Yorkiin. Jälkimmäinen on ollut matkustuslistallani jo pitkään ja ensimmäisessä vierailin pari kesää sitten, ihastuen kaupunkiin täydestä sydämestäni. Päähenkilön unelmana on olla kirjoittava toimittaja menestyksekkäässä lehdesssä ja uraa tavoitellessaan hän alkaa päivittää blogia lehden nettisaitille. Minua yhtään tunteville ihmisille on ilmiselvää, miksi samaistun kyseiseen henkilöön. Kolmas tekijä lienee päähenkilön asenteeseen ja luonteeseen liittyvät seikat, jotka minäkin itsessäni tunnistan.

Suositellaan sinkuille, alla olevista kaupungeista kiinnostuneille, humoristeille, elämästään täysillä nauttiville ja niille jotka sitä vasta opettelevat. Suosittelen myös kaikille vaatteita, kenkiä ja kauneudenhoitoa rakastaville sekä lisärohkeutta tyyliinsä kaipaaville. Ennen kaikkea suosittelen bloggareille, blogeja rakastaville, elämänohjeita etsiville ja lisärohkeutta kaipaaville.

Hae siis jo omaksesi:

by

Lindsey Kelk

ja tsekkaa nimen alta löytyvä loistava blogisaitti :)

The Eurovision song contest is taking place tonight. I ended up watching both of the semi-finals. As a person who tends to have a lot of songs playing in her head pretty easily, this was probably not such a good idea. As we all know, the Eurovisions can be quite catchy. But this is also a good test. I started to think that it must be the song that plays in my head the most that is finally gonna take it. But yeah, the decision which one I would vote (a.k.a. which I think would win, not that I necessarily like it) was not that simple.

After the first semi-final I went to work and one of my colleagues was hymming some song only for 10 sec. I immeadiately regocnized it was the song of Greece, altough I hadn't like it the night before. Then it was playing in my head for a long time after.

During the second semi-final I had the weirdest feeling, while almost all of the songs felt familiar. I admit I have been listening some of the songs in You Tube like two months ago, but this also shows how catchy the songs are... Hardly ever happens with "normal music".

In the second semi-final the competitors were definately lot stronger than in the first one (not that I want to under estimate the Finnish song, which is great of course... as always ;)). I think the songs are a good way to bring your culture to the world. This does not happen every year with everyone, but usually the Eastern countries have more disco, techno even or hard pop, when UK comes with a ballad almost always. Sweden is no exception - even without people telling you the countries, Sweden is always recognizable to me. 

This year I have to say that the most played Eurovisions in my head are Sweden - Popular, Denmark - New tomorrow, Ireland-Lipstick, Finland-Da da dam and Hungary-What about my dreams. Also from the already-left-out countries my inner-juke-box includes Latvia and Norway.    

What is the ablsolute weirdest thing, is that people actually start liking these songs the more they listen to it. This happens however those people would never ever dig this kind of music in a normal life. But Eurovision Song Contest makes you crazy sometimes. I even found myself considering to buy the CD the day before yesterday. Luckily I got fast in to my sences again (Sorry everyone who bought it! :) ) 

If you end up reading this far, please comment with your TOP 3. I think it is funny to admit, but this year the TOP 3 is a hard bet.

My estimates are the following (NOTE: not the ones I definately like best, but the ones I think will succeed):

1. Ireland - Lipstick

2. Hungary - What about my dreams?

3. Sweden - Popular

So now its time to check out if Finland is going to beat Sweden in Eurovision song contest, too this weekend :D

P.S. I left Estonia out of my script, which was revenged - now that song is the one playing in my head with a high volume...

Miksi suomalaiset eivät osaa olla yhteisö kuin jääkiekko-otteluissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena..? Milloin itse olet viimeksi jutellut tuntemattomalle bussissa tai pysäkillä? Useissa maissa on enemmän sääntö kuin poikkeus liittyä julkisella paikalla mielenkiintoiseen keskusteluun, eikä käytös herätä minkäänlaista ihmetystä kyseisissä ihmisissä. Suomessa sen sijaan jo kadulla tietä kysyessään, miettii ensimmäinen onko kysyjällä kaikki kotona. "Mitä tuo nyt mulle puhuu ku enhän mä es tiedä kuka se on?" En toki halua yleistää, sillä matkailu avartaa - Suomalaismieltäkin.

Joskus pitkän ja hiljaisen päivän jälkeen olisi mukava avata suunsa kun kuulee puhuttavan aiheesta, josta löytyisi sanottavaa. Tai ihan muuten vaan jutella jonkun kanssa. Viimeksi tänään paloin halusta liittyä parin teinin keskusteluun itsetuntokysymyksistä raitiovaunussa, mutta huomasin etten rohkene sitä Suomessa tekemään. En ainakaan kovin usein. Johan vanhemmatkin pienestä saakka teroittavat lapsilleen, ettei "tuntemattomille saa puhua". Tämän ne sitten muistavat loppuelämänsä saaden slaagin aina kun "joku outo" tulee juttelemaan. Maassa maan tavalla, sillä ollessani viime viikolla Lontoossa saimme hyvän keskustelun aikaiseksi liittyen kuulutuksiin metroasemalla ihan kahden täysin toisilleen tai minulle tuntemattoman ihmisen kanssa. 

Sama kulttuuri näkyy myös perhe-elämässä. Kuinka monessa perheessä istutaan vielä iltaisin alas saman pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia? Ja kuinka monelle sukulaisvierailut ovat enemmän pakkopullaa kuin mukavaa ajanvietettä?

Niinpä.

Katsotaan sen sijaan Etelä-Eurooppalaisia serkkujamme, jotka joka ainoa ilta suuntaavat ulos tapaamaan tuttujaja tutuntuttuja (ehkä tutuntutuntuttujakin), nauttimaan illasta niin arkena kuin juhlana ja viikonloppuisin koko suku kokoontuu saman pöydän ääreen nauttimaan toistensa seurasta, eikä takuulla TV pauhaa taustalla.

Miksi ei siis meillä Suomessa? Minä vaan kysyn...

Toisaalta ehkä vaan pitäisi itse tehdä asialle jotain. Terassi kesäkuntoon, kevätsiivous ja kavereille kutsua. Vaikka joku aurinkoinen keskiviikko. Saa vaan toivoa että joku kiireeltään ehtii...

Have you ever missed a city so much that it causes you heart ache? When the little things you run into during the day seem all to remind you of the place where you would currently want to be the most? When the songsplayed in public places are the ones which you used to hear in your favourite city? At the moment my feet are going all over the world, but I think my heart was left on the way a while ago.

Let me tell you something about it.

My favourite city in the world has a huge park in the middle of it. In addition to that park there are green areas all over it. Areas where people are spending nice summer days having picnics with their friends and families already in early April. The gardens are taken good care of and everyone respects the order in them. All the garbage for example is carefully recycled into its places. Near those gardens there are castles. Castles that have given their names to the city districts. All with their own history and important people. I used to live near one of those castles and enjoy my Sunday walks in its garden.

This city used to be divided into two with a wall: East and West. Nowadays the wall does not excist anymore, but you may still feel it. Both sides have their own charecters that you get to know by only spending some time in it. I can not say which one I like the best, but I learned to know the west better by living and working there.

A river runs trough this city, giving the element of water to it, while it is located quite far from the sea.  Along the river the citizens have created peaceful beach clubs and cafés to spend a summerday relaxing in comfortable beach chairs, sipping a cold drink. The most common drink in the city must still be beer like in the whole country. It has also own beer label and even flavours that you may taste in all of its beer gardens.

I have often said that this place has everything. Although it has over 3 million people living in it, you can easily get into places without constant rush hours. Local transportation is well-planned, going everywhere you ever need to go with smooth transfers in the keypoints. In almost every district you may find shopping centres that has your favourite stores in it. In every of those there are nice cafés and Italian ice-cream bars offering delicious treats and light lunches. Public toilets can also easily be found in everywhere you go and there are people constantly taking care of the cleanliness.

The city offers lives and possibilities. With its quite low pricelevels it attracts youngsters from other European countries, who want to try their wings and live by doing what they really want to do. There are more artistic people there than in the whole country. It is also good place to families, when a three-room-appartment can be rented with a lower price than a studio in Helsinki. Multicultural athmosphere can be experienced in the streets and in a huge selection of shops, restaurants and clubs of all categhories.

I miss the city in spring, when sun starts to shine and jackets can be taken off already in March. 

I miss the city in summer when it never sleeps and everyone in it are in a good mood.

I miss the city in autumn, when the days start to be darker and the history of it comes alive. 

I miss the city in winter, when christmas is definately all around and the athmosphere of  multible christmas markets is touching everyone even visiting for a few days.

I miss having breakfast in one of the cities many bakeries, where all the young and the old come to have their coffee and treat at all times of the day. I miss the smell of the bakeries taking over the streets every morning around 5am lasting till the evening. I miss the announcemets in the subways telling in local language where the train is going for the 12th time during the same distance. I do miss the feeling that I have something to do even though I wouldn't have anyone to share the moment with. There was never a dull moment in this place.

Ich hab' mein Koffer wirklich in Berlin verlassen...

What is more beautiful than wake up at 10am when the sun is shining from my window and realizing that I have 35 degrees on my balcony. I got up faster than ever normally on sunday mornings and went outside. It was so warm, that without seeing Finnish flags everywhere (because of Easter Sunday) I could have dreamed about being somewhere totally else like in Malta :) 

Now the thermometer shows already 38 degrees, so it might be that I am going to get my ass outside in a moment to have some sun tan. I start to believe the summer is finally on its way to Finland. So its about time to start decorating my "garden" to be able to invite friends and family over to have a taste of the summer as well.

The next weeks are going to be a little busier than normally, but I don't mind -

 THE SUN IS SHINING!! 

Ensi viikolla olen erittäin epäekologinen, nimittäin lennän kuusi kertaa. Kyllä, luit ihan oikein. Suhtautuminen matkustamiseen on vuosien varrella kokenut muutoksien virtaa, sillä aika tasaisella tahdilla ovat maisemat vaihtuneet. Tänään kuitenkin yllätin itseni tuntemasta huikeaa innokkuutta ensi viikkoa kohtaan. Sellaista samanlaista malttamattomuutta, joka joskus valtasi mielen kun pienenä tiesi pääsevänsä viikonlopuksi mummolaan. Muistan sen hetken, kun kiikuin perjantai-iltapäivänä Villentarhan pihakiikussa ja yhtäkkiä tuli hirveä tsemppi ottaa vieläkin kovemmat vauhdit kun samanaikaisesti oli mieleen juolahtanut ajatus mummolareissusta vain tuntien päästä. Saan vieläkin sen tunteen rippeet vatsanpohjaani kun tuota hetkeä oikein ajattelen. Tärkeät asiat eivät unohdu.

Aloitan tästä blogisarjan Elämäni matkat, joka nimensäkin mukaan kertoo mieleenpainuvimmista matkustuskokemuksistani, pohtien samalla matkailun merkityksen muutoksia tähän astisen elämäni aikana.

Ollessani pienempi, reissasimme kesäisin lomaviikoiksi Eurooppaan.Ford Orion ja teltta sekä koottava pöytä kuuluivat isosiskon ja vanhempieni lisäksi matkaseurueeseen. Ensimmäinen etappi oli usein Suomen rajojen sisäpuolella, milloin Jyväskylässä, milloin Helsingissä.

Ensimmäinen maanrajanylitys tehtiin Ruotsiin laivalla, jossa pallomeri ei takuulla jäänyt koskemattomaksi. Usein hyppäsin sekaan jo ennen laivan nytkähtämistä liikkeellekään. Rakastin laivan tunnelmaa ja suhteeni niihin on edelleen hyvin vahva, tosin hieman erilainen. Kerron usein tarinaa Silja Europasta, johon vihastuin sillä ensimmäistä kertaa matkustaessani. Ehdoton suosikkini oli aina ollut Silja Symphony, mutta perhe halusi testata uusimman ja siihen asti suurimman risteilijän. Menin pahaa aavistamattomana pallomereen uudessa kesämekossa, ilman sukkahousuja (tästä kävimme aina ikuisen kiistan äidin kanssa, mutta sukkahousut ovat "inhottavantuntuiset"). Liukumäki ei luistanut, sillä en ollut saanut laittaa jalkaani lempipyöräilyshortsejani. Pallomeri oli ihan liian matala (tällä ei tietenkään ollut mitään tekemistä sen kanssa, että edellisestä kerrasta oli vuosi aikaa ja olin parhassa pituuskasvuiässä.) Tuon jälkeen menin Europalle seuraavan kerran vasta töihin - 13 vuotta myöhemmin :) Pallomeri jäi sillä kertaa väliin.

Ruotsissa yövyimme aina Grännan leirintäalueella. Muistan vielä aluetta ympäröivän mäkisen maaston, jossa saatoimme käydä kävelyllä. Leirintäaluekeikka alkoi aina samalla kaavalla. Tein siitä pienenä laulunkin: "Isä kokkoo telttaa tändätädää, Noora kokkoo pöyän tändätädää, äiti laittaa ruokaa täntädädäää...." jne. Kokosin siis itse aina taittopöydän - ainakin melkein. Leirin pystytyksen jälkeen isä korkkasi olusen ja menimme äidin kanssa keittoalueelle ruoan laittoon. Kaasuhella, säilykelihapullat ja muusijauhe - siinä vakiovarusteet. Illalla nukkumaanmenon koittaessa laitettiin päälle kaikki vaatteet, mitä kasseista löytyi ja kaivauduttiin makuupusseihin vieriviereen pieneen telttaan. Aamulla herätessä oli tukalan kuuma, aamukasteen kasteltua teltan ja pukattua kosteuden sisään.

Toinen leirintäpaikka oli useampaan otteeseen (ainakin kahdesti) Billund. Tuohon aikaan en tiennyt, kuinka paikan nimi kirjoitettiin, joten siitä revittiin aina huumoria. Billundin vieressä sijaitsi lentokenttä ja koneita seurattiin tiiviisti. Silloinkin kun ei olisi haluttu seurata, äänen kuuli kyllä ja katse kiinnittyi nopeasti taivaalle. Billundin vieressä sijaitsi myös kesän kohokohta Legoland! Legolandissa viihdyttiin muistaakseni parinakin kesänä ja edelleen olen katkera, ettei isä päästänyt minua ajamaan ihan oikeaan liikenteeseen (tietenkin) polkuautolla. Syynkin muistan kyllä: en osannut kuin suomea, olinhan vasta 6-7-vuotias. Ohjeet tulivat tanskaksi, ruotsiksi ja englanniksi, ehkä saksaksikin.

Saksa ja usein Berliini oli seuraava kohteemme. Tosin eräänä vuonna suuntasimme sammakkohuvipuisto Duinrelliin Hollantiin, josta mieleen jäivät pientä mieltä järkyttäneen koskenlaskun lisäksi myös tulppaanit, tuulimyllyt ja puukengät. Berliinissä meillä oli tuttuja, joiden luona usein yövyimme. Minä pienimpänä sain erikoisluvalla kulkea metrolla perhetuttumme Eskon kanssa, muiden mennessä paikasta toiseen jalkaisin. Olin jo tuolloin kiinnostunut saksan kielestä tai muuten vaan utelias. Eskon kertoman mukaan oli hän keskustellut metrossa saksalaisen miehen kanssa, jonka jälkeen oli malttamattomana vaatinut: "Suomenna!" Äidin mielestä tämä oli erityisen hauskaa, sillä muut 6-vuotiaat olisivat sanoneet ehkä mielummin, että "mitä se sano" tai olleet kysymättä moista lainkaan.

Saksan leirintäalueiden mieleenpainuvimmat hetket liittyvät ampiaisiin, ukkoseen ja karkaileviin autoihin. Yhdessä pysähdyspaikassamme ampiaiset olivat vallanneet koko maaston, pesineet nurmikkoon ja tulivat kaikkialta. Pelkäsin jo ennen tätä ja vielä varmemmin tapahtuneen jälkeen noita elukoita kuollakseni. Ukonilman mieleenpainumista tuskin tarvitsee sen kummemmin avata, olimmehan me kuitenkin käytännössä taivasalla jokaisena yönä matkallamme, mutta auton karkaamistarinan muistan aina: Olimme juuri saapuneet eräälle leirintäalueelle ja vanhempamme olivat varaamassa meille paikkaa kun auto lähti valumaan mäkeä alaspäin. Isosiskoni reagoi kuitenkin tilanteeseen ja isä ehti pysäyttämään auton ajoissa. Itse nukuin autuaan tietämättömänä  asiasta ja heräsin vasta kun olimme pystyttäneet telttamme samaisen alueen ainoaan vapaaseen paikkaan - jyrkähköön mäkeen, päät onneksi ylöspäin.

Lego- ja Disneylandien lisäksi sammakkopuisto Duinrellin vuoristorataa ja koskenlaskua unohtamatta jäi kesistä mieleeni paljon hyviä tarinoita perheen yhteisistä hetkistä. Esimerkiksi se kera, kun äiti antoi pakata itse auton etupenkkiin kiinnitettävän itsetehdyn lokerikon ja isä oli repiä tukan päästään kun näki keskellä Eurooppaa minun pakanneen sen täyteen nukenvaatteita. :) Tai ne hetket kun jonottaessamme Silja Symphonyn autokannelle lauloin kovaan ääneen Laura Voutilaista tai Essi Wuorelaa takapenkillä, muiden pidellessä korviaan.

Kaikki reissut loppuivat aina samalla tavalla. Kotiin tullessamme söimme nakkeja ja perunamuusia.

Kiitos koko ihanalle perheelleni kaikista noista ihanista yhteisistä elämäni parhaista kesistä!

Taisin käydä eilen Puolassa. Hassua miten yhden päivän matka lentokoneella jonnekin katkaisee viikon niin täydellisesti, että seuraavana aamuna on taas maanantai. Tai aamulla tuntui olevan mulla pikemminkin lauantai, sillä näin unta jossa oli perjantai. Nyt on kuitenkin keskiviikko...

No Puolaan siis.

En ollut ikinä aiemmin käynyt Puolassa, mutta elämäni aikana olen sanut tutustua useisiin maan kansalaisiin. Työskennellessäni saksalaisessa ravintolassa oli koko keittiöhenkilökunta Puolasta. Vähitellen selvisi myös miksi, sillä suomalaisen taskuraha oli jo puolalaisen omaisuus ja työnantajan ollessa todellakin piheimmästä päästä, oli hän palkannut ainaostaan puolalaisia, suomalaisia nuoria ja omat lapsensa. Puolalaiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen, sillä toisin kuin siihen asti tapaamillani ihmisillä, puolalaisen yleisilme on hymy. Naaman ollessa peruslukemillakin, kääntyvät suupielet varovasti ylöspäin. Tämä tekee puolalaisista helposti hyvin kauniita, joilla on aina pieni pilke silmäkulmassa.

Toisen kerran törmäsin puolalaisiin ollessani vaihto-opiskelijana Kyproksella. Puolalaisilla oli ihan oma yhteisönsä saarella. Samalla tutustuin hieman paremmin puolalaiseen poikaan, jonka ajatuksenjuoksu on minulle yhä tänä päivänä melkoinen mysteeri. Hän katosi elämästäni yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin, enkä oikein vieläkään tiedä miksi...

Eilen pääsin kuitenkin matkustamaan elämäni ensimmäistä kertaa Puolaan ja mieleeni painunut kokonaiskuva on pelkästään positiivinen. Pitkään aikaan uudet kohteet eivät ole jännittäneet, mutta tällä kertaa myönnän hermoilleeni hieman. Outo kieli, eri valuutta ja minulle vielä outo kulttuuri herättivät varovaisia ennakkoluuloja.

Lentokoneen kaartaessa Varsovan yllä olin jo haltioissani. Kaikkialla näkyi harjakattoisia omakotitaloja ja tuntui, että olin löytänyt ne legokaupunkien mallikappaleet ja SimCity- pelien taloja inspiroivat rakennukset. Siellä täällä oranssien tiilikattojen joukossa saattoi nähdä kirkkaan vihreitä yksilöitä, erottuen selkeästi joukosta. Ihanaa - ajattelin.

Lentokentällä menin ensimmäisenä vessaan - tämän mainitsen ainoastaan siksi, että siisti yleisvessa lentokentällä tekee jo paljon ensivaikutelmalle, jonka matkailija saa kyseisestä kohteesta. Vai oletko eri mieltä?

Saapuneiden ala-aulassa taksikuski tuli itse luokseni kysymään kaipasinko jo kyytiä, ennen kuin ehdin edes ajatella koko asiaa - ihanaa palvelua. En kuitenkaan hypännyt ensimmäiseen kyytiin vaan metsästin itselleni kartan matkailuinfosta ja tulin samalla kysyneeksi paljonko taksi haluamaani kohteeseen yleensä maksaa. Myöhemmin taksikuskin pyytäessä kaksinkertaista hintaa olin melko tyytyväinen, että olin tullut ajateelleeksi asiaa. Sain tingittyä hinnan lopulta melkein puoleen. Taksin kuljettaja oli mukava ja muistutti epäilyttävän paljon Kyproksella tuntemaani maamiestään. Hymyilevät kasvot, suuret silmät ja innokas luonne - kaikki puolalaiseksi mieltämiäni piirteitä.

Taksimatkalla kääntyilin penkissä niska vääränä joka puolelle, ahmien kaupungin maisemia silmilläni. Kentältä keskustaan kulki leveä tie, jonka varrella oli suuri puisto. Liikennettä oli paljon ja kuljettaja kertoikin autoilun kaupungissa olevan mahdoton tehtävä, ellei tiedä tarkalleen minne on menossa. Hän auttoikin ikkunasta muutamaa autoilijaa, jotka viittoivat kysymysten merkiksi risteyksessä. Matkalla näkyi paljon tuttuja kauppoja, oli Cubus, Burberry, suurketjujen pikaruokalat jne. Talot olivat iäkkään näköisiä, osassa oli kauniit parvekkeet ja osan julkisivua peittivät jättiläismainokset. Ulkonäöltään kaupunki muistutti hieman Itä-Berliiniä. 

Päivän päätteeksi suuntasin jälleen taksilla takaisin lentokentälle. Taksimatka illalla kesti puolta pidempään kuin aamulla, köröttäessämme 20km/h kohti lentokenttää, jokaisiin liikennevaloihin pysähtyen. Tosin huomasin yllätyksekseni taksin ajavan useampaan otteeseen jalankulkijoitten vihreitä päin, vaikka ihmisiä oli ylittämässä suojatietä. Olin onnellinen, että olin liikenteessä autossa, enkä jalan. Liikenne yhdistää totisesti Puolaa ja Kyprosta toisiinsa. 

Taksikuskin kanssa ainoa yhteinen kieli tällä kertaa oli saksa. Puolan kieli on paitsi mahdotonsa oppia (muistaa), myös mahdotonta lausua. Ihmisten nimissäkin voi olla vain yksi vokaali, muiden ollessa konsonantteja. Silti nimessä voi olla helposti kymmenenkin kirjainta. "Terve!" puolaksi kuuluu "Cześć". [tseshtsch].

Viimeinen tapaamani puolalainen oli lentokenttävirkailija, joka toivotti minulle iloisesti hymyillen hyvää lentomatkaa. Puola oli hoitanut maansa brändäyksen silmissäni loistavasti - ja minun vain täytyi istua paikallani.

Tänään oli vihdoin aikaa sännätä Hulluille päiville hyvin valmistautuneena ja ajan kanssa. Kiireellä ei Hulliksille kannata mennäkään, sillä sieltä ei hetkeen pääse pois, jos on aikeissa jotain ostaakin. Hullut päivät taktiikkani arkiviikolla oli ollut ns. "selkeät sävelet" eli karkkilaatikoilta pakolliset irtokarkit, pieni kierros naisten osastolla (kannataa mennä sieltä läpi, missä ei ole tarjoustuotteita, siellä kun on tilaa) ja lehtiosaston kautta kotiin (tyhjin oven edusta on siellä, kosmetiikalla saa jonottaa ulko-ovellekin puolisen tuntia). Kuitenkin nyt sunnuntaina päätin testata ns. suunnitelmallista Hullut päivät taktiikkaa ja tulihan siinä sivussa havainnoitua muutakin jännää.

Sunnuntaisen kaupunkireissuni ainoa kohde oli Stockmann, sillä tiesin, että saman päivän aikana on mahdotonta ehtiä minnekään muualle. Selailin kotona esitettä, mutta en tehnyt tarkempia reittivalintoja tarjoustuotteiden perusteella. Päätin mennä osasto kerrallaan, ensin pohjoispuolen ja sitten Argosilta alas eteläpäätyä. Ja se onnistui!

Ensimmäisenä menin naisten vaateosastolle, jossa huomasin ihmetyksekseni, ettei sovituskopeille ollut syntynyt pitempää jonoa. Sadat käsiparit penkoivat alelaareja, joissa oli lähinnä liian pieniä tai isoja kokoja kivoista vaatteista sekä sellaisia yksilöitä, joita kukaan ei ollut vielä huolinut. Ei siis mitään erityisen kiinnostavaa. Itse kokeilin Blazeria ja housuja, mutta eivät olleet nekään erityisen tyköistuvaa malliaa. Selkeä syy sille, miksi tuote oli alennettu. Oli hauska huomata, että Hullujen päivien aikaan iso osa ihmisistä yhä katselee ja kokeilee lähinnä normaalihintaisia tuotteita. Hullut Päivät kun antavat ainoastaan loppuviimein hyvän syyn ostaa kaksi kertaa vuodessa huoletta vähän mitä sattuu - eli hullutella!

Hullut Päivät lienevät Stockmannilta kaiken kaikkiaan vuoden ovelin markkinointiveto ja myyntikikka. Hypettämällä ostovoima tuplataan helposti. Monet muutkin ovat yrittäneet jäljitellä tätä loistavaa konseptia, kuten Sokoksen 3+1 päivät, Sellon Sembalot, Itiksen Hinnat Kuutamolla, tieskenen Ei Pöllömmät Päivät jne. Stockmann erottuu kuitenkin normaalisti kalliimmilla hinnoillaa, jonka vuoksi normaalihintoja kalliimpikin voi tuntua pari päivää edulliselta.

Jatkoin matkaani kohti sisustustavaroita ja tein sen minkä moni muukin ostaen alennushintaisen kakkulapion ohella täysin normaalihintaisen irtopohjavuoan illan juustokakkutalkoita varten. Sen jälkeen siirryin urheiluosastolle, jossa sielläkin sovitin Niken juoksuvaatteita, normaalihintaisia nekin. Kyseessä oli kuitenkin asioita joita tarvitsen oikeasti. Syy miksi katsoin niitä ehkä tavoistani poiketen Stockmannilla oli se upea tunnelma, jonka Hullut Päivät synnyttävät. Hetken saa tuntea olevansa osa jotain "yhteisöä" kun sadat ja sadat ihmiset ovat kokoontuneet samaan paikkaan, ostavat pussillisen irtokarkkia omantunnontuskitta ja alkavat tehdä ostopäätöksiään.

Mikä onkaan hienompaa kuin vetää haamumunkkia, pusut keltaisessa muovipussissa ja juosta tarjouksien perässä juontajien kertoessa, mistä tänään löytyvät uudet mustilla ilmapalloilla merkityt "Uutta tänään!" tarjoukset.

Kiinnitin kuulutuksia kuunnellessani huomiota myös johonkin muuhun, kuin niiden sisältöön. Kuulutukset tulivat jatkuvasti kahdella kielellä. Voiko olla parempaa tapaa opettaa samalla suomalaisille toista kotimaista, kuin toistaa kaikki molemmille kielillä? Muistan kun synnyinkaupunkiini Ouluun tuli oma Stockmann. Ensimmäisinä kuukausina kahdella kielellä kuuluvat kuulutukset särähtelivät korvaan, sillä en ollut niihin tottunut. Kuitenkaan Oulun myymälässä ei näe niin usein kahta lippua myyjien rintapielessä kuin Helsingissä ja jos näkee, on tuo toinen kieli useimmiten ruotsin sijaan englanti.

Viimeinen etappini Hulliksilla oli tietenkin satojen muidenkin ihmisten totuttuun tapaan Herkku - tuo Europpan suurin ruokakauppa (Varma tieto! ). Herkussa käyskennellessä on paljon hyötyä siitä, että tietää mitä on hakemassa. Minä en tiennyt, mutta olennaista oli, että ostoksille oli riittävästi aikaa. Tämän vuoksi taktisesti etenin herkkuun jo tuntia ennen sulkemisaikaa. Juustokakkuvärkkien ollessa plakkarissa askelsin keltaisine kasseineni raitiovaunulle.

Enkä ollut ainoa.

Marimekon 60-vuotisen taipaleen juhlanäyttely järjestetään Helsingin Design museossa ja se kestää aina toukokuun loppuun saakka. Minäkin riensin paikalle reilu viikko takaperin, autuaan uteliaana tirkistelemään Marimekon syntyyn ja tietenkin niihin kaikkiin erikoisiin ja persoonallisiin tekstiileihin ja esineistöön, kuvioineen ja muotoineen. Oikeastaan täytyy myöntää, että oma Marimekko kiinnotus sai jonkin verran uutta jalansijaa, kun ketjun lippulaivamyymälän avaus syksyllä 2011 New Yorkissa pääsi uutisotsikoihin. Samalla olen työni puolesta tekemisissä Suomi-designin kanssa, jossa olen niin ikään löytänyt uudelleen kotimaisen muotoilun kauneuksineen ja kauheuksineen.

Marimekon näyttelyn sisäänpääsymaksu oli 8€, opiskelijat pääsevät edullisemmin. Näyttely oli kuitenkin jokaisen euron arvoinen. Erikokoisiin huoneisiin kätkeytyi itse vaatteiden, kankaiden ja esineiden lisäksi Marimekon historian herkullisimmat tarinat vuosikymmenittäin jaoteltuina. Välillä tosin ei voinut olla täysin varma mikä osio tulisi käydä ensimmäisenä järjestyksen säilyttämiseksi. Sillä ei kuitenkaan ollut loppupeleissä juurikaan väliä, kaikkien osioiden pitäessä tasaisesti yllä mielenkiintoa.

Hauskimpana juttuna jäi mieleen Marimekon "kolmannen" raidan synty. Marimekoissa on useimmiten kaksi selkeän väristä raitaa, jotka menevät osaltaan vähän päällekäin. Tästä oli syntynyt uusi innovaatio ns."ilmainen väri", jonka sai kaupanpäälle värien sekoittuessa. Lisäksi Marimekon nimen valintaprosessista kertova minitarina näyttelyseinällä kannattaa katsastaa käydessään, siitä selviää muunmuassa blogimerkintäni otsikoinnin merkitys. :)

Marimekon kankailla on niin ikään hyvin omalaatuisia nimiä, tunikoista puhumattakaan. Mieleen jäi etenkin hattaramekko, joka nimensäkin mukaan oli näyttävästi kerrostuva maksimekko. Näyttelyn varrella oli videopätkiä, joista yhdessä Armi Ratialla oli tämä nimenomainen hattaramekko ylläään. Myös "Sukat makkaralla" lasit herättivät ihastusta. Olen nähnyt niitä aiemminkin, mutta kuulin nimen nyt ensi kertaa. Käsitys "Iltapuvusta" vaikutti olleen muutama vuosikymmen taaksepäin mennessä hieman erilainen kuin tänä päivänä.

Pidin myös uusimmasta kevään 2011 muotinäytöksestä, jota saattoi katsella viimeisessä tilassa. Siinä mallit kävelivät puutarhaan sijoitetulla catwalkilla ja vaatteet olivat uutta sekä vanhaa mallistoa. Linkin takaa löydät videon. 

Marimekko on ottanut 60-vuotisen taipaleensa kunniaksi valikoimiinsa tänä vuonna vanhoja klassikkoja uusien mallien rinnalle. Tämäkin teki navigoimisesta museossa hankalaa, kun ei enää varmuudella tunnistanut mikä Marimekko on sitä vanhaa ja mikä tänä päivänä pinnalla olevaa uutta.

Alla vielä omat lempikuosini (Moments ja Kaiku) sekä Armi Ratia.

Onnittelut 60-vuotiaalle Marimekolle!

P.S Katso myös New Yorkin Marimekko myymälän Facebook sivut :)

Tipuin kelkasta. En osaa, ymmärrä ja ehkä edes halua enää ymmärtää nykyteknologiaa. Tietokone oli jännä juttu, kännykkä oli hyvä juttu, kannettava oli elämää helpottava asia, mutta tablettitietokoneet ja kommunikaattorit menevät jo yli hilseen. Aloin pohtia teknologian huikeaa suhteellisen lyhyessä ajassa tapahtunutta kehitystä, kun eräänä aamuna läppäri kainalossani astelin tiellä ja vastaani tuli toinen niin ikään kannettava mukanaan kulkeva mieshenkilö. Tilanne oli jotenkin oudolla tavalla koominen. Kelaa nyt jos joku olisi sanonut 20 vuotta sitten ottavansa tietokoneen mukaansa töihin?! Olisi varmaan yksi jos toinenkin tuijottanut pitkään. (Nyt jos olisin kuvittaja, liittäisin tähän kuvan henkilöstä joka kävelee täysin tyytyväisenä 90-luvun Suomessa suojatien yli tietokoneen kuvaputkinäyttö sylissään.)

Muistan vielä kuin eilisen sen päivän kun meille tuli ensimmäinen tietokone. Se oli harmaa laatikko vanhempieni makuuhuoneen työpöydällä, jossa oli jänniä pelejä. Sen mustaan kuvaruutuun kirjoitettiin valkoisella esimerkiksi D: (enter) ja cd tetris, jonka jälkeen pelattiin kyseistä palikkapelejä useita tunteja. Jossain vaiheessa samoihin aikoihin innostuin kirjoittamisesta tietokoneella. Huomasin voivani kirjoittaa koneella pitempiä tarinoita kun käsin, sillä ei ollut enää vaaraa ainevihon loppumisestä, käden puutumisesta tai katkeavista lyijykynistä. Aloin kirjoittaa pitkiä tarinoita, joista useimmat jäivät kesken. Kuvailin henkilöitä tarkkaan, heidän vaatteitaan ja kotejaan unohtamatta. Kaikilla tarinoiden hahmoilla oli aina täydellinen elämä ja ne nimet, joista kulloinkin eniten pidin.

Tietokoneeseen ostettiin vähitellen uusimmat pelit ja vehkeet, tuli joystick ja käsiohjaimet jne. Tuli jääkiekko peli NHL 97, Formulapelit ja Keen 1,2,3 (pikkumies, joka ampui hypellessään pahoja kettuja pois tieltään). Naapurissa oli aina uusia pelejä, joita saattoi lainata tai käydä pelaamassa.

Ala-asteen viidennellä luokalla olin elämäni ensimmäistä kertaa ATK tunnilla. Opettaja kertoi meille internetistä. Saimme tehdä omat kotisivut ja materiaalia löytyi netistä pilvin pimein. Sieltä pystyi lataamaan kuvia taustakuviksi ja keksimme kavereiden kanssa kuvien ihmeellisestä maailmasta hakutoiminnon, jolla saattoi hakea ja tulostaa itselleen söpöjen poikabändien ja pinnalla olevien Spice Girlsien naamoja. Enää ei tarvinut ostaa Suosikkia saadakseen julisteita pulpettinsa kanteen. Tietokoneet koulussa oli nimetty Tiikeriksi, Pandaksi ja muiksi elämiksi. Päivä saattoi olla pilalla, jos en saanut Tiikeri-konetta ja Pandankin joku varasi jo viikkoa etukäteen.

Myöhemmin saimme internetin jopa kotiinkin. Vieläkin päässäni soi verkkoon yhdistymisen korvia riipaiseva ääni, joka piti aina kuunnella samaan aikaan kun peukut kiertyivät toistensa ympärille toivoessani yhteyden muodostumisen onnistumista sillä kertaa.

Tietokonevallankumouksen mennessä eteenpäin, isä toi töistä kotiin ensimmäisen kännykän. Muistan vielä sen keltaisen, suurinpiirtein kaksi kertaa kaukosäätimen kokoisen puhelimen. En tosin muista sen ikinä soineen. Perheessämme äiti oli ensimmäinen modernimman kännykän ostanut perheenjäsen. Äidin kännykkä oli jo paljon hienompi, musta ja taisi siinä olla jopa tekstiviestin kirjoitusmahdollisuuskin. Isosiskon ensimmäisessä Nokia 5110 puhelimessa oli jo matopelikin. Itse sain ensimmäisen oman puhelimeni 14- vuotiaana. Nopeasti kännyköistä tuli peruskouluissa opettajien harmin aihe nr.1, oppilaiden kärsiessä keskittymisvaikeuksista historian tunneilla, matopelin ollessa paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto (tuo en tietenkään ollut minä).

Tekstiviestit nostivat ihmisten välisen kommunikaation ihan uudelle tasolle. Yhtäkkiä ei enää tarvinutkaan tavata ihmistä fyysisesti ja tuli tunne, että voi kirjoittaa (lue:sanoa) ihan mitä vain, joutumatta siitä oikeasti vastuuseen. Poikienkin kanssa kommunikointi oli helpompaa kun saattoi lähettää puolitutullekin henkilölle "tekstarin". Tekstarit syrjäyttivät vähitellen kirjeet ja kirjevihot, jotka olivat vielä ala-asteella ja ylä-asteen ensimmäisillä luokilla olleet käytössä omienkin luokkakavereiden kanssa.

Kannettavan tietokoneen, "läppärin" kanssa olin tekemisissä ensimmäistä kertaa isosiskoni aloitettua opiskelunsa ja hankittua sellaisen. Omani sain niin ikään muuttaessani omilleni opiskelemaan. Jo lukioaikana olin tutustunut MSN messengeriin ja toiselta paikkakunnalta yhteyden pitäminen ystäviin onnistui sen avulla vaivattomasti. Uutena asiana tuli musiikin hakeminen ja jakaminen intenetin välityksellä, jolloin levyjä ei enää tarvinnut ostaa kaiken ollessa saatavilla verkossa.Muutamaa vuotta myöhemmin yleistyi Facebook, jonne minäkin päädyin muiden joukosta entisestä teinikapina-ajan irc-galleriasta.

Tänä päivänä lähes kaikilla on kannettava tietokone, päivittäin täyttyvä sähköpostilaatikko ja meilit puhelimessakin. Puhelimessa on nykyään lisäksi karttapalveluita, lehtiä, musikkia, kamera ja paljon muuta, josta minullakaan ei ole vielä mitään hajua. Eräänä päivänä töissä kollegani kertoi koittaneensa elää viikon ilman sähköposteja. Ihmettelin itsekseni miten kyseinen työelämässään kiireinen voisi edes kokeilla sähköpostitonta elämää. Kuunnellessani keskutelua pitempään minulle kuitenkin selvisi, että kyse oli kokeilusta elää ilman sähköposteja puhelimessa, ei missään nimessä ilman kaikkea sähköpostia. Tuokaan kokeilu ei jäänyt pysyväksi mahdottomuutensa vuoksi.

En koe olevani kovinkaan vanha, mutta lyhyessä ajassa muutoksia on tullut jo ihan valtavasti, ei ihme että vanhemmat ihmiset eivät pysy perässä. "Facebook-potkut" on jo käsite ja Suomen ulkoministerinkin syrjäytti "tekstiviestikohu". Pappani kääntyisi varmaan haudassaan kuullessani mummoni olevan kykenevä lukemaan tekstiviestejä puhelimella.

Pystytkö ennustamaan mitä kaikkea meillä on tällä vauhdilla vuonna 2020? - Totta puhuakseni, en usko.

Puolueet tänä päivänä muistuttavat hyvin paljon liiketoimintaa. Vahvuuksia korostetaan, kilpailijan heikkouksia etsitään etsimällä ja samalla markkinoidaan itseä aktiivisesti. Maikkarin mainoskatkolla seitsemän jälkeen pukkaa vaalimainosta toisensa perään - oikea komediasarja. Paavo pelastaa maailman ja joku toinen setä näyttää miten hymyileminen ja puhuminen melkein onnistuvat yhtäaikaa. Aloin itsekin aamulla bussissa istuessani pohtia omaa puoluetuntemustani ja sitä miten se aikojen saatossa on kehittynyt... tai no syntynyt on ehkä parempi sana tällä tietämyksellä. Tämän kaiken sanoiksi pukiessani pääsin testaamaan samalla "toimittajan" puolueettomuuden taitojani: Vai osaatko muka sanoa tämän jälkeen, mitä puoluetta minä aion äänestää?

Tiedätkö sinä jo ketä aiot vaaleissa äänestää?

Varoitus: Huumorikriittinen puoluepolemiikkini saattaa sisältää asiavirheitä, joten teksti ei sovi pilkuviilaajille tai heikkohermoisille.

Keskusta = Muistan kun keskustelin ensimmäistä kertaa politiikasta vanhempieni kanssa. Tämä tapahtui mitä luultavammin joidenkin vaalien alla siihen aikaan kun itse en ollut vielä riittävän vanha äänestämään. Olin aina ajatellut keskustan olevan kaupunkilaisten asialla, mutta sain kuulla olleeni väärässä. Keskusta ei viitannutkaan suurkaupunkeihin, vaan oli  maaseutujen puolue. Puolue kannattaa edelleen pikkupaikkakuntien säilyttämistä, joka sinänsä on ihan arvostettava asia.

Mieleni järkkyi kuitenkin pari päivää sitten seuratessani niin sanottujen isojen puolueitten puheenjohtajakeskustelua. Järkytyksen tuotti ajatus siitä, että meidän pääministeriksemme on ulkomailla oleskeluni aikana hiipinyt nainen nimeltä Mari Kiviniemi. Kiviniemi ei keskustelussa kuunnellut ketään ja aina kun oli äänessä toisteli vain samoja asioita. Kysymyksiin ei löytynyt vastauksia ja esiintyminen oli melko kankeaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Kiviniemen televisiossa aidossa keskustelutilanteessa, eikä tehnyt ainakaan minuun vaikutusta tällä esiintymisellään.

SDP = Kaikki puhuivat aina demareista ja jotenkin on aina ollut enemmän tai vähemmän sellainen käsitys, että kaikki Suomen presidentitkin ovat demareita. Joskus teininä havahduin faktaan että demarit ja SDP on sama asia. Ehkä kohtuullisen myöhään, mutta toisaalta enpä ollut paljoa ollut tekemisissä minkäälaisen politiikan kanssa ennen yhteiskuntaopin tunteja peruskoulun kahdeksannella luokalla. SDP on vuosien aikana osoittautunut niin sanotuksi "varmaksi valinnaksi". Sen kannattaja ei leimaudu mihinkään vahvaan mielipideryhmään vaan äänestyspäätös syntyy enemmän ajatuksena "No äänestetään sitten vaikka SDP:tä." 

Jutta Urpilainen kuitenkin muutti kaiken. Siinä on nainen, joka jakaa mielipiteitä. Urpilainen on osoittautunut ovelaksi vaalihäviäjäksi kääntämällä tappiota ja siitä kumpuavaa katkeruutta aktiivisesti voitokseen. SDP:stä on tullut politiikan teini - vastustetaan kaikkea, ihan vaan periaatteesta. Urpilainen on ottanut opposition sydämen asiaksi eikä itsekään aina muista mitä tällä kertaa vastustaa. Hän on toki petrannut esiintymistään viime aikoina, lähinnä oppimalla kuuntelemaan muita ehdokkaita, mutta edelleen asiapitoisuus keskusteluista puuttuu. MTV3:n vaalikeskustelussa Urpilainen keskittyi lähinnä toistamaan toimittajaa, mutta kertoi toki paljon hyväkin asioita.

Vihreä Liitto: Nuorempana ajattelin vihreiden olevan puolue, jossa kaikki kierrättävät, syövät luomuruokaa, ovat kasvissyöjiä, eläinaktivisteja, kirpputorikävijöitä ja kulkevat pyörällä tai jalan joka paikkaan. Vanhempana olen kuitenkin oppinut puolueen ajavan myös ympäristöön liittymättömiä asioita, kuten monikulttuurisuutta, sukupuolien välistä tasa-arvoa ja koulutusta.

Paljon on puhuttu Sinnemäen yliartikuloivasta esiintymistavasta ja naiseutta kyseenalaisella tavalla korostavasta vaalimainoksesta. Vaikka sinnemäki puhuu paljon ja ylitsevuotavan selkeästi, puhuu hän paljon asiaa ja puolueen linja säilyy selkeänä. Vihreisiin on vuosien varrella liittynyt myös paljon mielenkiintoisia tämänkin vuoden kansanedustajaehdokkaita, kuten esimerkiksi Jani Toivola.

Kansallinen Kokoomus: Kokoomus on henkilöitynyt niin vahvasti puheenjohtajaansa valtiovarainministeri Jyrki Kataiseen, etten oikeastaa ole ihan suoranaisesti saanut selville mitään sen linjasta valtion talouden ulkopuolella. Katainen on niin sisällä politiikassa, että asioiden asiallinen ja asiasisältöinen esittäminen on hänelle kohtuullisen helppoa. Tämän vuoksi kokoomus saa luultavasti puolueiden uskottavuuspisteistä suurimman osan. Saa nähdä miten vankat puheet käännetään teoiksi, mikäli hallitukseen päästään. Kokoomuskin on vaalimainoksessaan hyvpännyt ns. Vihreään kelkkaan, nimittäin joukkoliikennevälineeseen, linja-autoon, jossa höpöttelevät politiikasta matkalla tulevaisuuteen vai olikohan se hyvinvointivaltioon...

Ruotsalainen kansanpuolue: Mielessäni Ruotsalainen kansanpuolue on leimaantunut nimenomaan ruotsinkielisten ja ehkä kaksikielistenkin suomalaisten puolueeksi. Puolue säilyttänee jatkossakin roolinsa pienenä puolueena, sillä kaksikielisiä suomalaisia on vain reilu 5% Suomen väestöstä. Loppujenkin ruotsinkielen taito alkaa vähitellen heiketä, keiden pakkoruotsin ja keiden sen mahdollisen poistumisen vuoksi, toinen vaihtoehdoista kun vähentää motivaatiota ja toinen kielitaidon laajuutta Suomessa.

Kristillisdemokraatit: Päivi Räsänen ja homoseksuaalit ovat tämän puolueen nimestä ensimmäisenä mieleeni kumpuavat sanat. Räsänen toi kristillisdemokraatit niin sanotusti julkisuuteen Ylen taannoisessa paljon julkisuutta niittäneessä, Bonnierin palkitsemassakin "homokeskustelussa". Tiedä häntä, kuinka moni suomalainen tietää tällä hetkellä kristillisdemokraattien linjasta mitään muuta kuin ehdottoman homovastaisuuden. Ja loppujen lopuksi taitaa tämäkin mielipide olla lähinnä Räsäsen oma.

Viimeisenä muttei vähäisempänä...

Perussuomalaiset: Vielä kymmen vuotta sitten Perussuomalaiset oli pieni puolue, josta minä en ollut edes kuullut. Perussuomalaisten linja on nimensä mukainen. Vanhoillinen aate "Suomi suomalaisille" on päällimmäisenä, vastustetaan ulkomaalaisten muuttoa Suomeen ja halutaan leikata kehitysavusta. Pakkoruotsi on niin ikään päässyt leikkauslistalle. Perussuomalaisten vaalimainonta on ihmeellinen valinta liikennemerkkeineen. Itselläni meni ainakin tovi edes havaita mainontaa missään, sillä en erottanut sitä normaalikatukuvasta sen arjestakin tuttujen symbolien vuoksi.

Vaaliviikonloppu alkaa olla käsillä ja vaalikoneet lyövät tahtia verkossa viihtyville, tietoa metsästäville äänestäjille. Loppujen lopuksi puolueiden erot ovat melko pieniä ja hallituksen muodotuessa mitä luultavammin tulevaisuudessakin useammasta puolueesta, tulevat linjat muuttumaan ja mutkat menemään suoriksi vielä monet kerrat - täysin riippumatta siitä keitä loppupeleissä äänestämme. Silti tämäkin blogimerkintä on hyvä lopettaa lempivaalilauseeseeni:

Tuu mukkaan, niin et jou'u hukkaan!

Luin viime viikolla useamman artikkelin aiheesta, miten pysyä liikkeessä ja harrastaa tarpeeksi, jos työt täyttävät kalenteria liiaksi. Olen nyt perustellut liikkumattomuuttani töiden määrällä liian kauan, joten on aika tarruta itseäni niskasta kiinni asian suhteen.

Naisten Kymppi lähestyy kovaa vauhtia ja sinne ilmoittautuneena on aika aloittaa treenailu, valaistuinhan kiireisen liikkujan ohjeilla jo teoriassa aimo annoksen. Tällä viikolla blooggaan onnistumisista ja epäonnistumisista tässä projektissani ehtiessäni. Salille en lupaa mennä ja tanssitunnitkin ovat aikataulultaan jälleen haastavissa paikoissa mutta käytän hyödykseni muut mahdollisuudet liikkua testaten samalla hyötyliikunnan oikean merkityksen.

Nyt muutama askelkyykky ja nukkumaan. Aamu alkakoon klo 7 siirtyessäni taas totuttuun tapaani puolijuoksua bussipysäkille noin 700m päähän. Joskus ehkä jopa kannattaa olla vähän myöhässä.

Hyvää yötä!

Taas on käynnissä haut Big Brother taloon sekä Hjallis Harkimon luotsaamaan Diilin. Sadat ja taas sadat täyttävät noita kaavakkeita mielessään milloin halu päästä julkisuuteen, milloin raha ja uudet työtarjoukset koska itsensä haastaminen tai jokin muu motiivi. Vain harvat valitaan, nuo kaikkein kiinnostavimmat, skandaalihakuisimmat tai muuten erottuvat tapaukset.

Tunnustuksien aika.

Ensimmäisenä Suomen BB vuotena, ainoastaan sarjan brittiversiota seuranneena täytin minäkin kyseisen hakukavaakkeet kokeilunhaluisena juuri kouluni päättäneenä teininä. Onneksi en päässyt mukaan. Ensimmäisen tuotantokauden nähtyäni, ohjelman Suomiversio muutti kuvani koko sarjasta sen ollessa jotain ihan muuta kuin aiemmin näkemäni UK sisarensa.

Diiliä olen seurannut niin ikään sen ensimmäisiltä kausilta ja Suomi version nähtyäni myös Donald Trumpin luotsamaa "Apprentice" alkuperäisversiota. Idea on oiva, sillä on mielenkiintoista seurata jo pitempäänkin työelämässä olleita, menestyneitäkin ihmisiä ja heidän ajatuksen juoksuaan, uusia innovatioita pyydettäessä. Kerta toisensa jälkeen löysin itseni pohtimasta, että pystyisin tuohon samaan ja jopa parempaankin ja olin jo päättänyt hakea kyseiseen sarjaan. Tällä hetkellä haun jälleen ollessa käynnissä, on minulla jo hyvä työpaikka ja saan haastaa itseäni uusien innovaatioiden osalta päivittäin. En kaipaa siihen Diiliä, eikä paikka Vierumäen kehitysjohtajana saa vaihtamaan urani suuntaa.

Tosi-TV ohjelmien julkinen luonne pilaa sarjojen ydinajatuksen. Kokeilu erilaisien ihmisten laittamisesta saman katon alle uutispimentoon kuukausiksi tai tehtävien antaminen eri aloilta tuleville ihmisille business fokuksella ovat molemmat mielenkiintoisia konsepteja. Ihmiset eivät kuitenkaan kykene säilyttämään omaa aitoa statustaan noihin ohjelmiin osallistuessan, sillä julkisuus vie nopeasti mukanaan. Aletaan kaivaa asioita osallistujien menneisyydestä, rikkeitä, maksamattomia velkoja, sairauksia, perhesuhdeongelmia, potkuja, koulukiusausta ja niin edelleen, mitä vain keksiä saattaa, löytyy ja mikä myy.

Jälkeenpäin olen pohtinut useaan otteeseen millaista elämäni olisi, jos olisin taannoin päässyt Big Brotheriin. Tai millaista elämästäni tulisi jos nyt päätyisin televisioon mitä tahansa kautta julkisuuden ryöpyteltäväksi?

Oletko koskaan miettyt mitä herkullisia "julkkisjuoruja" sinun elämästäsi saisi aikaan?

Uskallan väittää että kilteimmillä ja lainkuuliaisimmillakin henkilöillä on kaapissaan aina pari luurankoa, joiden löytämiseen ei tarvita kuin muutama oikea ihminen, tilanne tai vanha artikkeli. Internet on yksi päätyökalu kyseisiä juoruja metsästäessä. Tämän vuoksi suoritankin nyt kokeilun ja googletan itseni katsoakseni mitä sieltä löytyy. Hakutulokseni ovat seuraavat:

1. Facebook sivuni 2. Kirjoittamani Matkalehdessä julkaistut artikkelit 3. Kalevan verkkosivut, joissa voitin tuotepalkinnon äänestäessä kummipikaani Pohjois-Suomen söpöimmäksi muksuksi 4. Pesiksen maailma, jossa olen toiminut tuomarina jossain pelissä. 5. Ala-asteen 60m juoksun kisatulokset, joissa sijoituin viimeiseksi :)

Tähän on oikein hyvä lopettaa ... ;D